5 vinkkiä yhdistyksen varainhankintaan

Moni yhdistys hankkii varoja toimintaansa vain jäsenmaksujen kautta. Jäsenmaksut on yhdistyksen kannalta helppo ja oiva tapa, mutta mitä jos toiminta tarvitsisi lisää varoja ja rahoitusta? Ohessa 5 vinkkiä yhdistyksen varainhankintaan. 1 Avustukset Avustuksia myöntävät esimerkiksi kaupungit ja kunnat sekä erilaiset säätiöt. Jotta voitte hakea avustusta, niin teidän tulee selvittää millaiseen toimintaan avustusta ja rahoitusta on mahdollista … Read more 5 vinkkiä yhdistyksen varainhankintaan

Google Ad Grants -ohjelma hyväntekeväisyysjärjestöille

Jokin aika sitten oli käymässä Verkkomarkkinointi ja verkkokauppa 2014 -messuilla. Tarkoituksenani oli hieman katsella logistiikkaratkaisuja sekä muutenkin tunnustella verkkokaupan tuulia tulevalle vuodelle. Messujen paras anti oli kuitenkin, kun poikkesin Googlen osastolle ja juttelin hetken aikaa Google Finland Oy Product Marketing Manager Sami Kankkusen kanssa. Juttelussamme tuli esille, että Google on vihdoin lanseerannut ensimmäisen Non-profit tuotteen Suomen … Read more Google Ad Grants -ohjelma hyväntekeväisyysjärjestöille

Mitä hyötyä Google Apps -tilistä?

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran www.pienyrityskonsultit.fi -blogissa.

Google Apps
Google Apps

Olen erilaisten pelkästään Internetin yli toimivien pilvi-palveluiden vankkumaton kannattaja. Esimerkiksi taloushallinnan järjestelmääni käytän vain Internetin yli Pretax Oy:n tarjoamilta palvelimilta. Yksityisyrittäjänä minulla ei ole aikaa eikä rahaa asentaa itse kaikkia mahdollisia yrityksen sovelluksia omille palvelemilleni eikä varsinkaan aikaa ylläpitää kaikkia näitä tarvittavia palveluita.

Pilvipalvelut ovat monelle meistä tuttuja. Usea meistä on luonut itselleen Google-tilin, jotta voi käyttää erilaisia Googlen palveluja kuten Gmail, Google Calendar -kalenterit, Picasa, Youtube, Blogger, Google Plus, Google Analytics, jne jne. Googlella on melkoinen määrä palveluja, joihin on helppo liittyä ja joita ennen kaikkea on helppo käyttää suoraan Internet-selaimella.

Read moreMitä hyötyä Google Apps -tilistä?

Amazon EC2 virtuaalikone ja mitä itse teen sillä

English: Breakdown of Cloud Computing Services
English: Breakdown of Cloud Computing Services (Photo credit: Wikipedia)

Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran www.pienyrityskonsultit.fi -blogissa.

Minulla oli ongelma vanhan virtuaalipalvelin-ympäristöni kanssa. Virtuaalikoneessani oli Apache ja sivustoni käyttäessä PHP:tä muistin kulutus oli aivan liian suuri per prosessi. Yksi Apache-prosessi saattoi viedä jopa 110MB muistia, joten pienessä virtuaalikoneessani oleva 384MB muisti oli auttamatta liian vähän palvellakseen useampaa eri verkkosivustoani. Lisäksi virtuaalikoneessa ollut käyttöjärjestelmä Ubuntu 8.04 LTS oli tullut elinkaarensa päähän, joten käyttöjärjestelmän päivityskin olisi pikaisesti tarpeen.

Koska kyseessä oli vähäisen verkkoliikenteen sivustot (muutamia tuhansia sivuja päivässä), niin ei ollut mitään mieltä suurentaa virtuaalipalvelimen muistin määrää ja näin synnyttää lisäkustannuksia yritykselleni. Vaihtoehdokseni jäi siis joko muuttaa serveri-installaatiota tai sitten siirtää sivustot web-hotelliin. Hyvin pitkään paras vaihtoehto oli mielestäni web-hotellivaihtoehto, sillä silloin yrittäjältä jää pois palvelinten ylläpitovastuu.

Hetken kuitenkin puntaroituani vaihtoehtoja, päätin kuitenkin tutustua hieman ammattimielessä paremmin Amazon AWS palveluihin. Olin pitkään katsellut Amazonin pilvipalveluita ja miettinyt sitä, että miten koko heidän järjestelmänsä toimii. Ja mikä olisikaan parempi tutustumisväylä kuin tehdä itselle toimiva järjestelmä, jossa voisi olla mukana Amazon AWS palveluista vaikka Elastic Load Balancing ja jokin helppo CDN-ratkaisu!

Read moreAmazon EC2 virtuaalikone ja mitä itse teen sillä